Nyt Soi - Now Playing: Loading...

perjantai 19. toukokuuta 2017

Kassit vaaravyöhykkeellä päivän yllätystreenissä

Kuntohaasteen viimeinen treenikerta Veskun kanssa käynnistyi soutulaitteella lämmitellen. Vesku kysyi Kimmolta ja Petriltä, että kuinka paljon paino on pudonnut. Kumpikin vähän kierteli ja kaarteli jättäen asian sopivasti epäselväksi.



Tällä kertaa ei noudatettu normaalia treeniohjelmaa, vaan vuorossa oli Kuntokoutsin erikoinen, joka alkoi kyykkykävelyllä ja vuorikiipeilijällä. Ohjelman edetessä Kimmo ja Petri loivat toisilleen merkitseviä katseita tuttuun tapaan, mikä hymyilytti Veskua.



Toisessa liikesarjassa heilauteltiin kahvakuulaa eteen ja punnerrettiin. Kahvakuula heilahteli vauhdilla haarojen välistä. Oikealla tekniikalla ja riittävän pitkillä käsillä kassit eivät kuitenkaan olleet vaarassa.



Alataljavedossa ja voimapunnerruksessa treenin keston määräsi kulloinkin alataljalla vuorossa oleva. Kimmon mielestä Petri teki alataljavedot liian hitaasti ja päätti sitten tietysti kostaa omalla vuorolla. Petri ei kuitenkaan laittanut kostoa kiertämään.



Viimeisessä treenissä hiveltiin reisiä. Kyseessä oli kumminkin omat reidet ja vatsarutistukset suoraan ja kieroon.

Kuntohaasteen mittaukset ja kuntotesti on vuorossa 1.6. jolloin paljastamme miten homma on sujunut.

Kimmo ja Petri äänessä tänään Sea FM Radion perjantain iltapäivälähetyksessä klo 14-18. Oulu 88,8 MHz, Kemi-Tornio 100,9 MHz, Rovaniemi 98,3 MHz ja seafm.fi

Käyhän tsekkaamassa myös Kuntokoutsi Vesku Vehkaperän vinkit ja blogi osoitteessa kuntokoutsi.fi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti